Laiskuus kunniaan!

Miksi laiskuutta paheksutaan? Mitä pahaa laiskat ovat ikinä saaneet aikaiseksi? Eivät yhtään mitään! Ei laiska jaksa lähteä mellakoihin rellestämään, eikä sotia sytyttämään, eikä varsinkaan itse sotimaan! Teollistuminen, saasteet, öljysodat, ilmaston lämpeneminen, talousrikokset, terrorismi, asekauppa... Kaikki ahkerien puuhastelua!

Jos ihmiskunta olisi alusta asti elänyt laiskotellen, ei kukaan olisi saanut aikaiseksi juuri mitään. Ei olisi keksitty atomipommia, ei autoja, eikä kokoomusta. Laiska ihminen eläisi sopusoinnussa luonnon kanssa. Ihmiset pötköttelisivät ja köllöttelisivät luolissaan pehemeillä karhuntaljoillaan. Kun tulisi nälkä, ihminen hakisi metsästä karhun, sieniä ja vähän marjoja palan painikkeeksi ja painuisi sen jälkeen takaisin köllimään. Jos aika kävisi pitkäksi, kokoonnuttaisiin naapuriluolan laiskottelijoiden kanssa nuotion ympärille lauleskelemaan ja sitten taas takaisin petiin naimahommiin ja nukkumaan. Ja näin jatkuisi maailman tappiin saakka. Laiska ihminen tekisi vain sen, mikä on pakko ja silloin tekeminen rajoittuisi ruoan hankintaan ja lämpinä pysymiseen. Miksi monimutkaistaa asioita ja tavoitella enempää?

Minä haluaisinkin tietää, kuka tästä kaikesta ahkeruuden aiheuttamasta sekaannuksesta on vastuussa. Kuka sieltä luolasta lähti ensimmäisenä hamuamaan lisää? Käsi ylös, kuka aloitti teollistumisen? No ne ahkera-Liisat tietenkin! Ne puuhastelijat, joille ei riittänyt kölliminen, naiminen ja syöminen. Piti alkaa hamuamaan lisää ja pilata kaikki.

No nyt on maailma pilalla. Kiitos ahkera-Liisojen. Ihmiset paiskivat töitä kuin riivatut selvitäkseen itse rakentamansa yhteiskunnan eloonjäämissysteemissä,  jossa ilman rahaa kuolee! Ei karhu kuole ilman rahaa. Mutta ihminen kuolee. Ihminen on rakentanut itselleen helvetillisen ansan ja tämän helvetin keskellä meidän kaikkien sisimmästä kumpuaa yhteinen unelma; kunpa saisi vain nukkua, naida ja syödä! Mutta siihen päästäkseen, tässä nykymaailmassa, ihminen joutuu tekemään helvetisti töitä ja loma on ansaittava mielipuolisella ahkeruudella. Miksi ihmeessä? Kaikkihan oli jo hyvin! Me olimme jo siellä luolassa nukkumassa, naimassa ja syömässä, mutta eräänä päivänä jonkun piti alkaa ahkeroimaan ja tässä sitä nyt ollaan.

Joku hullu on jopa keksinyt, että laiskuus olisi kuolemansynti. Eikä ole! Ahkeruus on kuolemansynti! Vaadin oikaisua kuolemansynteihin ja kunnioitusta laiskoille.  

Unta vai totta?

Ihmiset suhtautuvat uniin oudon välinpitämättömästi. Ikään kuin unet eivät olisi totta laisinkaan! Ikään kuin unet olisivat jotain todellisuuden vastaista, joku kummallinen öiseen aikaan koettu harha... Mutta entä jos unet ovatkin rinnakkaistodellisuus hereillä olon rinnalla? Entä jos unet ovatkin ihan yhtä totta, kuin kaikki muukin elämässä? Ja miksei olisi? Unen kokemukset tuntuvat ihan yhtä todelta, kuin elämäkin. Miksei se siis olisi yhtä totta? 

Ajatellaan, että unet eivät ole totta, mutta mistä me voimme tietää, onko edes elämä totta? Tai olemmeko me unessa koko ajan? Mitä jos suuri herääminen onkin vasta edessä? Ehkä koko elämä onkin yksi suuri uni. Koemme täällä asioita aivan kuten unessakin. Kaikki tuntuu todelta, asiat etenevät tarinanomaisesti, kuten unissakin ja välillä saattaa tapahtua jotain täysin odottamatonta ja absurdia, aivan kuten unissakin. Ehkä vaivuimme syntymässämme tähän uneen, jota elämäksi kutsumme. Olemme kuitenkin vakuuttuneita siitä, että elämä on totta, koska elämä tuntuu todelta, mutta unetkin tuntuvat todelta! 

Voihan olla, että samalla tavalla, kun syntymässämme vaivuimme tähän elämäksi kutsuttuun uneen, me vaivumme joka yö niihin uniksi kutsuttuihin "mini-elämiin". Ne tuntuvat todelta, mutta me emme usko niihin, koska herääminen paljastaa meille joka aamu, että ”ei se ollutkaan totta...” Mutta mikä heräämisessä todistaa sen, että uni ei ollutkaan totta? Sekö, että uni päättyy ja herätessämme tajuamme, että "se oli vain unta"? Elämäkin päättyy, aivan kuten unikin, joten yhtä hyvin elämän loputtua voisimme todeta, että ei sekään ollut totta! Se olikin vain elämä! 

Ehkä elämä ei ole sen kummempaa, kuin unetkaan. Elämä sisältää unet. Elämään mahtuu monta unta. Ehkä elämäkin on vain joku pieni osa jotain suurempaa kokonaisuutta, aivan kuten unet ovat osa elämää. Mitä jos meillä on useita elämiä, aivan kuten meillä on useita uniakin? Emme muista edellisiä elämiämme, mutta emme me muista viime viikon uniakaan! Entä jos kuolemassa heräämme tästä elämäksi kutsutusta pitkästä unesta ja silloin astumme johonkin vielä suurempaan valveillaolon tilaan? Tiedättekö, kun joskus unessa herää unesta ja sitten luulee olevansa hereillä, kunnes herääkin oikeasti ja tajuaa vain nähneensä unta, että heräsi unesta ja sitten vasta kun oikeasti herää, tajuaa sen ensimmäisen heräämisen olleen pelkkää unta?

Jos elämä onkin vain yksi pitkä uni, josta heräämme kuolemassa. Jos kuolema ei olekaan loppu vaan jokin kirkkaampi valveilla olon tila, jossa näemme koko suuren kokonaisuuden ja kaikki edelliset elämämme ja ymmärrämme, keitä olemme ja minne olemme menossa? Aivan kuten tässä pienessä elämässämmekin valveilla ollessamme tiedämme, keitä olemme ja minne olemme menossa ja että uusia unia tulee joka yö, mutta että ne ovat vain unia ja tämä valveilla olo se vasta on sitä oikeata elämää! Niin entäpä jos kuoleman jälkeen näemme sen suuren kokonaisuuden ja ymmärrämme sen varsinaiseksi oikeaksi elämäksemme ja näemme, että nämä pienet elämät, joista yksi on juuri nytkin meneillään, ovatkin vain loputon joukko alkavia ja päättyviä seikkailuja, aivan kuten unetkin? 

Ps. Ootsä hereillä?